Kirjoitin aikaisemmin blogissani turkistarhauksesta seuraavasti: "Turkiseläinten elämä on lyhyt ja epälajinomainen. Tuotantoeläinten ja ihmisten yhteinen historia on sen sijaan pitkä. Sen aikana lehmät, siat, kanat, lampaat ym. ovat sopeutuneet elämään ihmisen rinnalla ja ihmisen ehdoilla.Turkiseläimet ovat edelleen luonnonvaraisia eläimiä, sellaisia kuin minkki, sinikettu, hopeakettu, supikoira ja hilleri. Niiden elämä ihmisen lähellä on jo sinänsä yhtä kärsimystä."

Tänään Helsingin Sanomissa Mielipide-sivulla biologi Sesse Koivisto, aikoinaan myös Uudenmaan läänin eläinsuojelutarkastaja, kirjoitti samaan tapaan argumentoiden: "...Nämä eläimet ovat näet perimältään samoja kuin luonnossa elävät yksilöt. Niiden fysiologia ja rakenne eivät salli ahtaita, verkkopohjaisia häkkejä. Vaikka turkiseläimiä on kasvatettu tuhansia sukupolvia, ne eivät ole mukautuneet näihin oloihin. Geenit eivät ole muuttuneet. Koska asiaa tuntemattomien ihmisten säätämä laki sallii verkkohäkit, hyvätkään eläinsuojelutarkastajat eivät voi estää muuta kuin näkyvät kärsimykset, joita Oikeutta eläimille -ryhmäläiset ovat kuvanneet..."

Jo pelkästään tämä näkökohta on riittävä turkistarhauksen lopettamiselle Suomessa. Sesse Koivisto on pessimistinen asian suhteen ja sanoo: "Jos eläinsuojelun korkein määräysvalta kuuluu jatkuvasti Sirkka-Liisa Anttilalle, ja pääministerikin antaa hänelle täyden tukensa, ei turkistarhausta Suomessa lopeteta. Luonnoneläinten pitäminen luonnottomissa oloissa ja kärsimys jatkuvat."

Maa- ja metsätalousministeri ylistää jatkuvasti mediassa, miten paljon on jo on saavutettu turkiseläinten kärsimysten vähentämisessä. Se on kurjuuden ylistämistä.

Samaisella mielipidepalstalla kirjoittavat Tobias Andersson ja Janne Penttilä, joka on Suomen Turkiseläinten kasvattajien liiton nuorisotoimikuntien puheenjohtaja, seuraavaa: "Me nuoret turkiseläintuottajat olemme ylpeitä työstämme. Elämme ja harjoitamme elinkeinoamme maaseudulla ja usein niissä kunnissa, joissa työllistyminen ei ole kovin helppoa. Uskomme elinkeinoomme, kehitämme työmenetelmiämme ja parannamme eläinten viihtyvyyttä jatkuvasti."

Ymmärrän, että syötävä on. Ymmärrän työttömän hädän. Työttömiä on niin suvussani kuin tuttavapiirissänikin. Silti he eivät ole ryhtyneet harjoittamaan ammatteja, jotka eivät ole kestävällä eettisellä pohjalla. Kestävä eettinen pohja tarkoittaa, että käsittää tekonsa vaikutukset, eikä puhu eläinten viihtyvyyden parantamisesta, kun sellaista ei ole näiden eläinlajien mitenkään mahdollista kokea.
Päättäjien olisi jo korkea aika ottaa vastuuta siitä, että tulevaisuutemme toivot voisivat työllistää itsensä jollakin muulla tavalla kuin toisten kärsimyksellä.

Anderssonin ja Penttilän kirjoitus kuvaa hyvin sitä, miten ihminen eristää itsensä kärsimyksen kokijasta ja puolustaa toimintaansa sellaisilla seikoilla, jotka eivät ole loogisia. Näin perusteltiin aikoinaan myös keskitysleirejä. Pyydän kovasti anteeksi, että vertaan taas eläintä ihmiseen! Sehän ei sovi, sillä eläimet kuulemma kärsivät toisella tapaa kuin ihminen. Siis vähemmän merkittävästi.

Edelleen samalla mielipidesivulla siikajokelainen kunnaneläinlääkäri Jarmo Hänninen puolustaa eläinlääkärien mainetta valvovina viranomaisina. Se hänelle sallittakoon, vaikka en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kun jokin epäkohta tuodaan esiin, aina heti vastapainoksi tulisi kertoa, mitä hyvää ko. asiassa on. Eläinyksilöiden kärsimyksiä se ei vähennä.  Valvonta ei ole kuitenkaan tähän asti ollut  täysin onnistunutta, kun "pukki on ollut kaalimaan vartijana" eli eläinlääkäri saa leipänsä niiltä, joiden työtä hän valvoo. Silloin jotkut kykenevät katsomaan sormiensa läpi. Eivät kaikki, sehän on sanomattakin selvää. 

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n  vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat ja-valvojat ovat tehneet merkittävää työtä eläinsuojelun puolesta. Ilman heitä vuosittain satoja eläimiä olisi jäänyt navettaan ja talliin hukkumaan omaan ulosteeseensa; pentutehdasnarttuja synnyttämään jatkuvassa putkessa uusia koiranpentuja pistettäväksi kellariin pikkuruisiin häkkeihin odottamaan ostajaa, kunnes emo kuolee tulehduksiin ilman lääkehoitoa; koirat ja kissat paleltumaan pakkaseen jne. jne.

Vuoden 2008 lopussa SEY:llä oli 86 eläininsuojeluvalvojaaja ja  27  eläinsuojeluneuvojaa. Valvojia oli kaikissa Suomen lääneissä ja maakunnissa lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa. Vuoden 2008 vuositilaston mukaan eläinsuojeluvalvojat tekivät 1930 eläinsuojelutarkastusta, joissa he tarkastivat 1547 eläinten pitopaikkaa. Siipikarjaa, turkiseläimiä ja eläinkauppojen eläimiä lukuun ottamatta tarkastettiin 8.285 eläinyksilöä (vuonna 2007 11.939).
Keskeisiä valvontakohteita olivat aikaisempien vuosien tapaan asutuskeskuksissa koirien ja kissojen hoito-olosuhteet sekä pitopaikat. Maaseudulla keskeiset valvontakohteet olivat aikaisempien vuosien tapaan hevosten ja nautojen pitopaikat ja hoito. Kertomusvuoden aikana valvojat joutuivat joko itse lopettamaan tai viemään lopetettavaksi ihmisten vastuuntunnottomuuden ja piittaamattomuuden vuoksi 491 kissaa (701 yks. v. 2007) ja 25 koiraa (32 yks. v. 2007).  Kissoja pyydystettiin 709 kpl, kun aiempana vuonna luku oli 1126. Luonnonvaraisia eläimiä valvojat hoitivat tai veivät hoitoon 959 yksilöä (850 yks v. 2007). Valvojat antoivat vuonna 2008 puhelimitse ja sähköpostitse neuvoja ja ohjeita 16.337 kertaa. Edellisenä vuonna puhelimitse jasähköpostitse neuvoja annettiin 13.832 kertaa. (Lähde SEY:n toimintakertomus vuodelta 2008).
 
Vaikkei Jarmo Hännisellä olekaan luottamusta näihin vapaaehtoisiin, minulla on. Minä olen kiitollinen heidän työstään, siitä että he jaksavat. Sitä voisi arvostaa, vaikkei siihen ole tarvittu akateemista tutkintoa. Eläinsuojeluvalvojien tietämystä on toki mahdollista parantaa esim. siten, että Evira kouluttaa heitä hiukan lisää, jotta he voivat tukea kuntien uusien valvontaeläinlääkäreiden työtä. Sitten, kun kunnat suostuvat heitä palkkaamaan. 

Joskaan minä en usko, että tarvitaan erityiskoulutusta tunnistamaan eläimen kärsimys. Tai ehkä sentään: turkiseläinten kasvattajille se voisi olla tarpeen.