Historia ei kuitenkaan jätä rauhaan, vaan edessä on itsenäistymistä seurannut, huomattavasti rankempi vaihe tai aihe: Kuinka muistaa sitä, että jo puolitoista kuukautta joulukuun 1917 itsenäisyysjulistuksen jälkeen maa jakautui kahtia, kansalaiset kävivät toistensa kurkkuun ja maa ajautui yhteen Euroopan verisimmistä sisällissodista? Kuluneesta sadasta vuodesta huolimatta aihe on yhä huomattavan herkkä.
Pelkkä nimi herättää jo tunteet pintaan. Kansalaissota? Veljessota? Punakapina? Sisällissota? Luokkasota? Valtion virallinen termi ensi vuoden tapahtumien osalta on neutraali sisällissota. Sentään termi tiedetään, moni muu asia onkin yhä auki. Valtioneuvoston kanslia avaa loppiaisen jälkeen nettisivut, jonne kirjataan tulevan vuoden tapahtumia, mutta mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole vielä tarjolla. Ainakaan mistään suuresta valtiollisesta eheytystilaisuudesta ei ole tietoa. Liekö sata vuotta siihen liian lyhyt aika? Paikallisia tilaisuuksia lienee pilvin pimein.
Kansalaissodan alku sata vuotta sitten ajoittuu kaiken lisäksi nyt samaan viikonloppuun, jolloin kansa äänestää presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 28. tammikuuta. Suojeluskunnat julistettiin senaatin valkoiseksi armeijaksi 25. tammikuuta 1918 ja sitä vastaan kapinoivat punaiset nostivat lyhtynsä Helsingin työväentalon torniin 26. tammikuuta sen merkiksi, että punakaarti oli ottanut Helsingissä vallan. Tulehtunut tilanne muuttui avoimeksi sodaksi, joka vaati 38 000 uhria. Heistä 75 prosenttia oli punaisia, joista suurin osa kuoli teloituksissa tai vankileireillä. Valkoiset kokivat omia kauhuhetkiään sodan aikana. Kummankin puolen tarinat elävät yhä omaa elämäänsä, vaikka väliin mahtuu jo monta sukupolvea.
Voisi kuvitella, että presidentinvaalien ajoittuminen kansalaissodan alkamispäivään on yhteensattumana kiusallinen. Mitä vielä. Pikemminkin voi todeta, että juuri vaalipäivä kuvaa parhaiten sitä, miten sata vuotta sitten nähdystä painajaisesta on päästy eteenpäin ja Suomi on kehittynyt taatusti yhdeksi maailman demokraattisimmista maista. Täällä sitä valitaan vapaasti valtion päämiestä ja ehdokkaita on kaikilta poliittisilta suunnilta. Huonomminkin voisi olla. Vuosi 1918 päätyi Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa, mikä johti siihen, että saksalaista kuningasta Suomeen ajaneet, kuten J. K. Paasikivi, joutuivat nöyrtymään tasavaltaiseen menoon. Eipähän ole kruunupäätä palvottavana.
Ei tarvitse olla suuri ennustaja, kun arvaa, että vuoden 1918 muistotapahtumien ympärillä nähdään jos minkälaista loukkaantumista, tahatonta ja tahallista. Kuvaavaa oli jo myrsky, joka syntyi viime keväänä, kun Rahapaja oli lyömässä teloitusta kuvaavaa juhlarahaa. Se vedettiin pois pikavauhtia, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) tajusi miten herkillä alueilla liikutaan. Fakta kuitenkin on, että kansalaissodassa teloitettiin - ja paljon. Historia ei muutu kaunistelemalla.
Toivottavasti valtiojohto ei sentään toista omalla esiintymisellään presidentti Tarja Halosen kymmenen vuoden takaista virhettä. Halonen kävi kansalaissodan päättymisen 90-vuotistapahtumista punaisten muistotilaisuudessa Tammisaaressa, mutta jätti ilmeisesti tieten tahtoen toisen puolen tilaisuuden väliin kokonaan, mikä herätti närkästystä. Tällaisiin mielenilmauksiin ei pitäisi olla enää syytä eikä varaa, kaikkein viimeksi presidentillä.
Nykyisessä suomalaisessa tahallisen väärinymmärtämisen maailmassa kannattaisi muistaa, miten pitkälle asiat voivat mennä, kun väärinymmärtämistä jatketaan riittävän pitkälle ja toisia ei kuulla. Sosiaalinen media on pahoissa käsissä kovempi tykki kuin Kullervo Mannerin johtama Työmies-lehti.