Nostetut artikkelit
Ukraina valmistautuu jälleenrakennukseen
Ukrainassa on alettu korjata sodan jälkiä ja valmistautua tulevaan EU-jäsenyyteen. Myös suomalaiset yritykset osallistuvat urakkaan.
Uutiset
Väestöpuheessa on siirrytty räjähdyksestä ikääntymiseen
Väestökeskustelussa ollaan uudella tavalla huolissaan syntyvyydestä, vaikka maailmassa ihmisiä riittää. Hyvä elämä planeetan rajoissa ei kuitenkaan tarvitse erityisesti valkoisia suomalaisia.
Maailman kehitysyhteistyövarat nousivat jälleen uuteen ennätykseen
Teollisuusmaiden tuki kehittyville maille on ollut ennätyksellisen suurta jo viidettä vuotta peräkkäin. Suomen kehitysyhteistyö supistui 9,5 prosentilla viime vuoden aikana.
Poikkeuksellinen kuivuus koettelee miljoonia ihmisiä eteläisessä Afrikassa
Ilmastonmuutos ja El Niño -sääilmiö kurittavat eteläisen Afrikan maita. Sambiassa on meneillään pahin kuivuus sataan vuoteen, kertoo Suomen Sambian-suurlähettiläs Saana Halinen.
Nostetut artikkelit
Pandemia herätti Kenian kasvattamaan lääketieteellisen hapen tuotantoaan
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on pulaa lääketieteellisestä hapesta, jota tarvitaan muun muassa keuhkosairauksien hoidossa. Nyt kenialainen Hewatele-yritys lisää Finnfundin rahoituksella hapen tuotantoaan.
Köyhien maiden kehitys jähmettyi paikoilleen
Inhimillinen kehitys on palautumassa koronapandemiaa edeltävälle tasolle, mutta edistysaskelelia otetaan pääosin vauraisssa maissa, sanoo YK:n kehitysohjelma UNDP.
Kiinalla on ennätyssuuret saatavat kehittyvistä maista
Kehittyvät maat ovat rakentaneet teitä, satamia ja energialaitoksia Kiinalta saadulla lainoilla. Velkaa on kertynyt jo yli tuhat miljardia euroa, arvioi yhdysvaltalainen AidData-tutkimuskeskus.
Näkökulmat
Sota ei jätä koululaisia rauhaan
YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan viime vuonna ainakin 460 miljoonaa lasta eli konfliktien keskellä. Koululaisista osa kykeni jatkamaan opintojaan, moni ei.
Oikeusvaltio poistaa pelon mielivallasta
Oikeusvaltio sisältää lupauksen siitä, että viranomaiset toimivat lainalaisesti: kukaan ei ole lain yläpuolella ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Luottamus järjestelmään luo perustan sekä taloudelliselle että inhimilliselle kehitykselle.
Artikkelit
Sambia tekee työtä
Sambian työmarkkinoille tulee vuosittain yli 300 000 nuorta. Viralliset työpaikat ovat tiukassa ja itsensä työllistäminen tyypillistä. Kojusta kaivokseen ja kassahihnalta konttoriin ihmisiä yhdistää halu kouluttautua. Moni puhuu myös intohimosta työhön.
Nostetut artikkelit
Nuoret naiset raivaavat arkensa esteitä
Sierra Leonessa nuorten naisten koulunkäyntiä estävät teiniraskaudet, toimeentulovaikeudet ja myös kuukautissuojien puute. Suomen Punaisen Ristin tukema hanke pyrkii tekemään elämästä hiukan helpompaa.
Oscar Boije ohjaa koulupudokkaita takaisin opintojen pariin
Oscar Boijelle on tärkeää, että virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella on väyliä, joiden avulla lapset ja nuoret voivat palata kouluun. Kokemusta hän on hankkinut Bangladeshista ja Mosambikista.