Insuliiniresistenssi
Insuliiniresistenssi tarkoittaa kudosten heikentynyttä insuliinivastetta, jonka vuoksi lihakset, maksa ja rasvakudos eivät pysty ottamaan normaalisti vastaan glukoosia verenkierrosta aterian jälkeen.[1] Insuliiniresistenssissä on kyse häiriöstä glukoosin otossa soluun tai sen aineenvaihdunnassa solun sisällä. Insuliiniresistenssi voi johtua häiriöstä insuliinin sitoutumisessa solun insuliinireseptoriin, reseptorien määrän tai toiminnan muutoksesta, glukoosin-sokerin kuljetusproteiinin määrän tai toiminnan häiriöstä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriöstä solun sisällä.
Insuliiniresistenssi on yksi metabolisen oireyhtymän osatekijöista.
Seuraukset muokkaa
Haiman on tuotettava insuliiniresistenssin vuoksi vereen normaalia enemmän insuliinia, jotta verensokeri pysyisi kurissa[2]. Veren liiallinen insuliinipitoisuus tuottaa glykatoituneita lopputuotteita, jotka aikaansaavat tulehdusta ja vahingoittavat kudoksia[3]. Liian suuret insuliinipitoisuudet aiheuttavat viskeraalirasvan kertymistä sisäelinten ympärille[4].
Insuliiniresistenssi lisää huomattavasti sekä kakkostyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä[5]. Ylikierroksilla käyvä haima väsyy lopulta, jolloin se ei jaksa enää tuottaa riittävästi insuliinia. Tästä seuraa verensokerin vähittäinen nousu ja diabeteksen puhkeaminen.[2]
Veren liiallinen insuliinipitoisuus voi johtaa myös syöpäriskin lisääntymiseen[6] sekä siihen, ettei insuliinia hajottavaa entsyymiä (IDE) riitä aivojen beta-amyloidiplakkien riittävään hajotukseen[7] Insuliiniresistenssi aiheuttaa kognitiivisia ongelmia etenkin naisilla[8]. Insuliiniresistenssi lisää myös riskiä sairastua vakavaan masennukseen[1].
Insuliiniresistenssi on yleistynyt voimakkaasti[9].
Riskitekijät muokkaa
Insuliiniresistenssille herkistäviä tekijöitä tunnetaan yli 30, niitä ovat muun muassa lihavuus, tupakointi, asidoosi, alkoholi, korkea verenpaine, raskaus (raskausajan diabetes) ja palovammat. Myös liikunnallisesti passiivinen elämäntyyli, jalostetut hiilihydraatit, stressi ja monet lääkeaineet lisäävät insuliiniresistenssin riskiä[10].
Etenkin vatsakkuus lisää insuliiniresistenssin riskiä, koska se aiheuttaa maksan insuliiniherkkyyttä vähentävää rasvoittumista. Myös raskausaikana lihavien äitien lapsilla on suurempi alttius sairastua myöhemmin insuliiniresistenssiin. Myös vähäinen ja epäsäännöllinen uni lisäävät insuliiniresistenssin riskiä.[9]
Afrikan ja Latinalaisen amerikan asukkaat sekä alkuperäiskansojen jäsenet sairastuvat eurooppalaisia ja aasialaisia herkemmin insuliiniresistenssiin[11].
Suojaavat tekijät muokkaa
Säännöllisen voimaharjoittelun on havaittu parantavan lihasten ja maksan insuliiniherkkyyttä huonokuntoisilla eläkeikäisillä naisilla[12]. PPARG-geenin Pro12Ala-mutaatio lisää insuliiniherkkyyttä. Sitä esiintyy noin 13 %:lla eurooppalaisperäisestä väestöstä.[12]
Diagnosointi muokkaa
Insuliiniresistenssiä voidaan tutkia sokerirasituskokeen avulla. Siinä mitataan ensin potilaan paastoverensokeri, minkä jälkeen potilas nauttii 75 grammaa glukoosia vesiliuoksena. Verensokeri mitataan uudestaan kahden tunnin kuluttua.[13] Verensokerin mittaaminen ei ole kuitenkaan luotettava mittari, koska insuliiniresistenssi voi olla merkittävää esimerkiksi ylipainoisilla ja vähän liikkuvilla, vaikka veren glukoosiarvot olisivatkin viitearvojen sisällä[9].
Insuliiniresistenssiä mitataan tieteellisisslä tutkimuksissa paastoinsuliini-, glukoosi- ja rasvahappomäärityksiin perustuvilla indeksiluvuilla, mutta Suomen terveydenhuollossa ei ole yleisesti käytössä luotettavaa testiä insuliiniresistenssin toteamiseksi[9].
C-peptidimääritys on yleensä insuliinimittausta luotettavampi menetelmä tutkia insuliiniresistenssiä. Verinäyte voidaan ottaa 2 tunnin kuluttua aamupalasta tai mieluiten 6 minuutin kuluttua glukagoniruiskeen annosta.[14][15][15]
Hoito muokkaa
Insuliiniresistenssistä kärsiviä suositellaan valitsemaan matalan glykemiaindeksin ruoka-aineita ja ruokia. Lisäksi heidän kannattaa valita sellaisia ruoka-aineita, joilla on myös matala insuliini-indeksi.[16]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Masennus yhdistettiin aivan uuteen sairauteen – tunnistatko oireet? www.iltalehti.fi. Viitattu 13.10.2021.
- ↑ a b Metabolinen oireyhtymä Diabetesliitto. Viitattu 13.10.2021.
- ↑ The Hidden Epidemic: Insulin Resistance ZENERGY SUN VALLEY. 15.12.2020. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Insuliini on haiman tuottama hormoni Puhti. 21.12.2021. Viitattu 27.6.2023.
- ↑ Väitöstutkimus ehdottaa uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen ja torjuntaan www.diabetes.fi. Viitattu 24.3.2020.
- ↑ Biagio Arcidiacono, Stefania Iiritano, Aurora Nocera, Katiuscia Possidente, Maria T. Nevolo, Valeria Ventura: Insulin Resistance and Cancer Risk: An Overview of the Pathogenetic Mechanisms. Experimental Diabetes Research, 4.6.2012, nro 2012, s. e789174. doi:10.1155/2012/789174. ISSN 2314-6745. Artikkelin verkkoversio. en
- ↑ Melissa A. Schilling: Unraveling Alzheimer’s: Making Sense of the Relationship between Diabetes and Alzheimer’s Disease 1. Journal of Alzheimer's Disease, 1.1.2016, nro 4, s. 961–977. doi:10.3233/JAD-150980. ISSN 1387-2877. Artikkelin verkkoversio. en
- ↑ Alzheimer – aivojen diabetes? yle.fi. Viitattu 14.11.2022.
- ↑ a b c d Väitöstutkimus ehdottaa uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen ja torjuntaan Diabetesliitto. Viitattu 27.6.2023.
- ↑ Miksi insuliiniresistenssi on yleinen nykyään? https://askelterveyteen.com/miksi-insuliiniresistenssi-on-yleinen-nykyaan/
- ↑ Insuliiniresistenssin diagnosointi naisilla PCOS: n kanssa fi.approby.com. Viitattu 23.10.2021.
- ↑ a b Väitöstutkimus ehdottaa uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen ja torjuntaan Diabetesliitto. Viitattu 27.6.2023.
- ↑ Heikentynyt sokerinsieto | Terveystalo www.terveystalo.com. Viitattu 27.6.2023.
- ↑ Insuliini (fS-Insu) SYNLAB. Viitattu 27.6.2023.
- ↑ a b Yhtyneet Medix Laboratoriot www.yml.fi. Viitattu 27.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Elin M. Östman, Helena GM Liljeberg Elmståhl, Inger ME Björck: Inconsistency between glycemic and insulinemic responses to regular and fermented milk products. The American Journal of Clinical Nutrition, 1.7.2001, nro 1, s. 96–100. doi:10.1093/ajcn/74.1.96. ISSN 0002-9165. Artikkelin verkkoversio. en