These crawls are part of an effort to archive pages as they are created and archive the pages that they refer to. That way, as the pages that are referenced are changed or taken from the web, a link to the version that was live when the page was written will be preserved.
Then the Internet Archive hopes that references to these archived pages will be put in place of a link that would be otherwise be broken, or a companion link to allow people to see what was originally intended by a page's authors.
This is a collection of web page captures from links added to, or changed on, Wikipedia pages. The idea is to bring a reliability to Wikipedia outlinks so that if the pages referenced by Wikipedia articles are changed, or go away, a reader can permanently find what was originally referred to.
Suomessa oli struumaa vielä 1930-luvulla HS 25.7.2006
Jodi on tärkeä alkuaine monille eläimille, myös ihmisille.
Sen sijaan kasvit eivät juuri tarvitse jodia. Sitä on eniten kaalissa, sipulissa ja sienissä. Niiden kuivapainosta jodia voi olla kymmenen miljoonasosaa.
Tarvitsemme jodia kahden hormonin, tyroksiinin ja trijodityroniinin valmistamiseen kilpirauhasessa. Ne säätelevät aineenvaihduntaa, varsinkin kehon lämpötilaa. Siksi suurin osa ihmisen syömästä jodista myös päätyy kilpirauhaseen.
Liian suuri jodin saanti johtaa hyperaktiivisuuteen. Jodin puute taas aiheuttaa kilpirauhasen liikakasvun, struumaan, joka näkyy kyhmynä kaulassa. Iso struuma haittaa ulkonäköä ja voi painaa henkitorvea, jolloin se hoidetaan leikkauksella.
Suomessa esiintyi struumaa vielä 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1947 ehdotettiin jodin pakollista lisäämistä ruokasuolaan. Lääkintöhallituksen vastustuksen takia pakkoa ei tullut, mutta jodia lisättiin myöhemmin vapaaehtoisesti.
Jodipitoista suolaa alettiin tuoda maahan jo 1940-luvun lopulla, mutta vasta 1960-luvulla jodin saanti kohosi Suomessa riittäväksi.
Maailmassa elää 750 miljoonaa ihmistä, jotka saavat liian vähän jodia ruokavaliossaan, suuri osa Kiinassa ja Intiassa.
Radioaktiivista jodin isotooppia I-131 pääsi suuria määriä ilmakehään Tshernobylin ydinonnettomuudessa 1986. Sen puoliintumisaika on vain kahdeksan päivää, joten laskeumasta ei enää ole juuri haittaa.
Kaliumjodidia sisältävä tabletti kyllästää kilpirauhasen jodin vakaalla isotoopilla. Jos tabletin syö juuri ennen altistumista radioaktiiviselle jodille, isotooppia I-131 ei juuri pääse kertymään kilpirauhaseen.
Tshernobylissä joditabletteja jaettiin liian myöhään. Siksi kilpirauhasen syövät ovat yleistyneet Tshernobylin alueella, varsinkin lapsilla.
Jodi löytyi 1800-luvun alussa tahattomasti Napoleonin sotien seurauksena. Britannian laivasto pyrki saartamaan Ranskan vähentääkseen salpietarin eli kaliumnitraatin tarjontaa Ranskassa. Idästä tuotua salpietaria käytettiin ruudin valmistuksessa.
Ranskalainen kemisti Bernard Courtois valmisti salpietaria käyttämällä merilevää kaliumin lähteenä. Vuonna 1811 hän teki kokeita rikkihapolla. Coutois sai aikaan violetin kaasun, joka tiivistyi metallinhohteisiksi kiteiksi. Hän päätteli löytäneensä uuden alkuaineen.
Löytö vahvistettiin parin vuoden kuluessa. Yksi vahvistuksen tekijöistä oli ranskalainen Joseph Gay-Lussac. Hän nimesi jodin kreikan violettia tarkoittavan sanan iodes mukaan.
Jodi kuuluu ryhmään 17 eli halogeeneihin fluorin, kloorin, bromin ja astatiinin kanssa.
Jodia tuotetaan 13 000 tonnia vuodessa, josta Chilessä 40 prosenttia ja Japanissa 30 prosenttia. Pienempiä tuottajia ovat Venäjä ja Yhdysvallat.
Jodista neljännes kuluu lääkekäytössä, mukaan lukien desinfiointiaineet. Eläinten ruokaan menee 15 prosenttia.
Painomusteisiin ja väriaineisiin kuluu myös 15 prosenttia, samoin teollisuuden katalyytteihin. Valokuvauskemikaalit vievät kymmenen prosenttia.
Hopejodidin avulla voi tehdä sadetta. Grammasta hopeajodidia saa miljardi alkukidettä, johon vesihöyry voi tiivistyä ja muodostaa pisaran.
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä